Maanantaina ja tiistaina 7.-8. kesäkuuta Turussa järjestettävissä Paavo Nurmi Games - kisoissa testataan terveysturvallista Suomalaista huipputeknologiaa. Paavo Nurmi Games haluaa yhdessä kanssamme minimoida urheilijoiden tartuntariskit ja taata turvallisen kilpailuympäristön. PNG tuo ensimmäisenä maailmassa urheilijoille virusvapaan puhdastilan ja huomioi näin konkreettisesti urheilijoiden kohtaamisturvallisuuden.

”Urheilijoiden terveysturvallisuus on meille ykkösasia ja PNG:llä toimimme kaikissa asioissa johdonmukaisesti ja vastuulliseksi tämän taataksemme,” kertoo Jari Salonen PNG:ltä. ”PNG haluaa olla uusien innovaatioiden edelläkävijä ja voimmekin ylpeänä kertoa, että toteutamme uuden puhdastilaratkaisu innovaation yhdessä Vetrospacen kanssa.”

Olemme sopineet Paavo Nurmi Games:n kanssa pitkäjänteisestä yhteistyöstä aina vuoden 2024 Pariisin olympialaisiin saakka. Paavo Nurmi juoksi viisi olympiakultaa Pariisissa 1924 ja vuosi on samalla suuri juhlavuosi myös Paavo Nurmi Games -tapahtumalle. Tämän vuoksi onkin suuri kunnia olla mukana kehittämässä urheilijoiden turvallisuutta.

Haluamme olla mukana kehittämässä ja toteuttamassa omalta osaltamme entistä turvallisempia tapahtumia ja siihen PNG:n kanssa solmittu yhteistyö antaa erinomaiset mahdollisuudet. PNG haluaa esimerkillisesti olla kehityksen kärjessä ja se sopii erinomaisesti myös Vetrospace Oy:n arvoihin.

Urheilijat kokevat järjestäjien panostukset terveysturvallisuuteen erittäin tärkeiksi. Näin heillä on mahdollisuus keskittyä kilpailusuoritukseen turvallisessa ympäristössä.

"Minusta on hienoa, että PNG kilpailun järjestäjänä on omalta osaltaan tukemassa heittäjien kohtaamisturvallisuutta. Näin itsekin voin kohdata maailman kärkiheittäjät rauhallisin mielin Turussa ja edetä turvallisesti kohti kauden päätavoitteita” toteaa Aaron Kangas.

Paavo Nurmi Games on osa kansainvälisen yleisurheiluliiton World Athleticsin (WA) Continental Tour Gold -sarjaa. Tapahtuma televisioidaan Suomen lisäksi 130 maahan kaikilla mantereilla.